Raskauskuvaus ja vauvakuvaus
Ikuistan yhteenkuuluvuutta ja uuden elämän taikaa. Iloitsen kanssasi, kun saan tallennettua juuri ne oikeat hetket, jotka tuntuvat sydämessä. Valmistan läpi elämän säilyviä muistoja ilolla ja ammattitaidolla säilymään aarteiksi myös tuleville sukupolville.
Atelier Aino syntyi alunperin vuonna 2013 nimellä Vauvakuva, ja minulla on yli kymmenen vuoden kokemus raskauskuvien ja vauvakuvien ikuistamisesta. Olen saanut kunnian tallentaa satojen odottavien äitien, perheiden ja vastasyntyneiden ainutlaatuisia hetkiä. Olitpa haaveillut voimaannuttavista raskauskuvista tai herkistä vauva- ja perhekuvista, suunnitellaan yhdessä juuri sinun näköisesi kuvaus.
“Olen käynyt Ainolla kuvauksissa lukuisia kertoja: kihlajais-, huomenlahja-, kaveri-, raskausajan-, ristiäis- ja useissa vauva- ja perhekuvauksissa kahden lapsen kanssa. Vaikka kuvaukset jännittävät aina, jokaisella kerralla Ainon kuvaustyyli on ollut mukava ja rentouttava ja hän saa kuvattavat tuntemaan itsensä luonnollisiksi vaikka kuinka jännittäisi.
Ainosta näkee, että hän aidosti rakastaa kuvaamista ja työtään tuottaa asiakkaille ihania muistoja kuvien myötä. Ainon ottamat kuvat ovat meille muistoja tärkeistä elämänvaiheista ja meillä kaikki kuvat ovat päässeet joko seinälle kehyksiin tai kuvakirjaan.”
Miten valmistaudun raskauskuvaukseen ja vauvakuvaukseen?
Studioltani löytyy kauniita kankaita, erilaisia taustoja ja rekvisiittaa, jotka ovat kaikki käytössäsi ja joilla luodaan upea tunnelma kuviisi. Suunnitellaan yhdessä ainutlaatuinen raskauskuvaus tai vauvakuvaus, jossa toteutetaan persoonaalliset toiveesi.
Vinkkejä valmistautumiseen:
✔ Paljas iho näyttää kuvissa kauniilta ja pehmeältä. Vältä vaatteiden painaumia iholla ennen kuvausta.
✔ Pitsi, sametti ja silkkiset materiaalit toimivat upeasti kamerassa.
✔ Huolitellut kynnet viimeistelevät kuvien ilmeen.
✔ Voit tuoda mukaan rekvisiittaa, kuten vauvan tossut, pehmolelun tai ultraäänikuvan
Hinnasto ja ajanvaraus